Uutiset

Vison Oy Raide-Jokerin hankintakonsultiksi

09.02.2017

Raide-Jokerin rakentamisprojektin hankintakonsultiksi on valittu Vison Oy ja viestintäkonsultiksi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. 

Hankintakonsultoinnin tavoitteena on suunnitella Raide-Jokerin hankinta siten, että hankkeen suunnittelijat ja urakoitsijat voidaan valita vuoden 2017 aikana, ja että allianssisopimus solmitaan vuodenvaihteessa 2017–2018. Hankinnan suunnittelu käynnistyy välittömästi. Tilauksen arvioitu enimmäishinta on n. 295 000 euroa. 

Raide-Jokerin johtoryhmä on päättänyt 9.12.2016, että hanke toteutetaan yhtenä allianssihankkeena, jossa suunnittelijat ja rakentajat hankitaan erikseen. Tilaaja voi tarvittaessa tehdä erillishankintoina esim. rata- ja ratasähköön liittyviä järjestelmiä sekä lisäksi selkeästi erikseen määriteltävät ja nopeasti käynnistettävät osat voidaan toteuttaa omina erillisurakoinaan. 

Projektin viestintäkonsultiksi on valittu Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Tilaukseen sisältyy viestinnän suunnittelua yhdessä Raide-Jokeri-projektin viestinnän kanssa, viestintävalmennusta sekä käytännön toimenpiteitä ja konsultointia. Tilauksen kokonaishinta on enintään n. 129 500 euroa. Viestintäkonsultointi jakautuu useille vuosille. 

Raide-Jokeri on Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välille rakennettava pikaraitiolinja. Raide-Jokeri lisää poikittaisen joukkoliikenteen luotettavuutta ja matkustusmukavuutta. Se tuo myös mahdollisuuksia rakentaa uusia asuntoja nopean raideyhteyden varteen. Linja tulee korvamaan nykyisen runkobussilinjan, 550:n, 2020-luvun alussa. Raide-Jokeri-linja toteutetaan Helsingin ja Espoon yhteishankkeena yhtenä ja yhteisenä raitioliikennejärjestelmänä. 

Lisätietoja 

  • Projektijohtaja Juha Saarikoski, Raide-Jokeri, p. 040 336 0117, juha.saarikoski(at)hel.fi  
  • Partner Jani saarinen, Vison Oy, p. 0400 625 670, jani.saarinen(at)vison.fi 
  • Senior Advisor, Partner, Riitta Laine, Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy, 040 515 0551, riitta.laine(at)bm.com

23.09.2019Pauliina Fuss ja Samppa Roimela Visoniin!
19.08.2019Nina Flinck Visonin projektipäälliköksi
10.08.2019Vison hakee uusia ammattilaisia
03.06.2019Vaasan sairaala edennyt toteutusvaiheeseen!
08.03.2019Vison Oy hakee tekniikan kandidaattia osa-aikatyöhön
23.10.2018Rauli Hämäläinen Visoniin!
15.10.2018Lean- ja allianssikoulutusta 31.10.-1.11.2018!
05.09.2018Lean rakennusalalla 24.-25.9 Vielä ehdit mukaan!
23.08.2018Nimitysuutisia Visonista
14.08.2018Lean rakennusalalla-valmennus tulee taas!

Siirry arkistoon »