Jo toinen piinavuosi paketissa

Visonin vuotta 2021 kuvaa parhaiten tiimimme ja asiantuntijapalveluidemme laajuuden muutos. Kuluvan vuoden liikevaihtomme on kasvanut niukasti, mutta toimintamme vaikuttavuus sitäkin enemmän. Olemme laventaneet osaamistamme ja saaneet historiamme suurimmat toimeksiannot. Toimimme projektikonsulttina yhä useamassa hankkeessa niiden alusta loppuun.

Toimitusjohtaja, partnereita ja uusia kasvoja

Saimme tänä vuonna riveihimme viisi uutta tekijää. DI Mikko Tuohino aloitti syksyllä projektipäällikkönä ja Visonin uudeksi partneriksi kutsuttiin loppuvuodesta Hannu Ratamäki. Oikeustieteen notaari Karoliina Kumpulainen aloitti avustavana konsulttina, Sofia Moilanen data-analyytikkona ja Anni Jolkkonen viestintäassistenttina.  

Virallistimme elokuussa toimistopäällikkönä toimineen Jani Saarisen toimitusjohtajuuden ja kutsuimme pitkän linjan visonäärit Rami Tuokon ja Miika Ronkaisen yrityksen osakkaiksi. 

Kymmenen vuotta ja liki 17 M€ liikevaihtoa

Visonin kuluvan vuoden liikevaihto tulee olemaan noin 3 M€ ja tulos suunnitellusti yli 10 %. Maksoimme kesäkuussa 2021 päättyneeltä tilikaudelta jälleen työntekijöillemme tulospalkkioita keskimäärin 1,3 kk:n palkan jokaiselle, joka tätä työtä on ollut tekemässä. 

Tulevana vuonna kymmenvuotistaivaltaan juhlivassa Visonissa on nyt 23 asiantuntijaa, joista peräti kymmenen on yrityksen omistajia.  Ja meillä on koko ajan haku päällä, jos hyvä homma ja merkityksellinen työ kiinnostaa.

Projekteja kotikulmilta kansainvälisille markkinoille

Visonin vuoden 2021 suurimpia projekteja ovat olleet Laakson sairaala, Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie, Oulun B-sairaala, Turun Tiedepuisto, Tampereen Hippostalo sekä Tuusulan liike- ja palvelukeskuksen vuokrahankinta. Kaikkiaan olemme toimineet projektinjohtokonsultteina, asiantuntijoina tai kouluttajina noin 70 eri rakennushankkeessa ja konsultoineet tai valmentaneet yli kahtakymmentä rakennuttajaorganisaatiota. 

Toimialan kehittämisen kannalta vaikuttavimmat hankkeemme ovat edelleen olleet yhdessä RAKLIn kanssa koordinoimamme IPT3-hanke sekä kiinteistö- ja rakennusalan yritysten RAIN2-hanke. 

Uusimpia hankkeitamme ovat Kokkolan urheilupuiston allianssihanke, Helsingin kaupungin vuokrapäiväkotien hankinta sekä Asuntosäätiön ja Kouvolan Asuntojen useamman kohteen tahtiallianssit. Ennustamme erityisesti vuokrahankkeiden ja integrointiin perustuvien tahtituotantohankkeiden voimakasta kasvua myös tulevana vuonna.  

Allianssihankkeet keräävät kiitosta

Vuoden työmaaksi valittiin nyt jo viidennen kerran Visonin allianssiprojekti, kun Helsinki-Vantaan terminaalilaajennus voitti tämän vuoden palkinnon. RIL palkitsi saman hankkeen vuoden rakennusprojektina. Allianssihankkeista menestyivät myös RIL-palkinnon finalistiksi yltänyt Tampereen raitiotien 1-osa sekä arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon finalisti Ylivieskan kirkko. Visonilla on ollut ilo olla mukana kaikissa näissä hankkeissa, joiden onnistuminen näkyy myös niiden lopputuloksissa.   

Suomessa on vuoden 2021 loppuun mennessä toteutettu, käynnissä tai suunnitteilla noin 80 allianssihanketta ja 30–40 muuta integroitua projektitoimitusta (IPT). Näiden allianssihankkeiden yhteenlaskettu volyyymi yltää jo 7,4 mrd. euroon ja muiden IPT-hankkeiden 1–1,5 mrd. euroon. 

Keväällä 2021 julkaistu allianssiraportti on tilattavissa suomeksi, englanniksi ja viroksi. Päivitämme raportin taas tulevana keväänä. 

Lämmin kiitos ja hyvää uutta vuotta!

Olemme lahjoittaneet joulumuistamisiin tekemämme varaukset Aseman lapsille sekä syöpää sairastavien ja näiden lähimmäisten tukemiseen.

Kiitämme lämpimästi kuluneesta vuodesta ja toivotamme teille kaikille hyvää ja tervettä uutta vuotta 2022!

Vison Oy