Business Finland -hanke2026-02-17T11:52:03+02:00

Tilaajien tavoitteissa on huomioitu vastuullisuusnäkökulmia aina ensimmäisistä allianssihankkeista lähtien. Tutkittuamme yli 50 hankkeita, joissa Vison on ollut mukana, selvisi, että hankintavaiheessa määritetyistä tavoitteista lähes puolet liittyvät tavalla tai toisella vastuullisuuteen. Vastuullisuuden vieminen mitattaviksi arvoiksi kiinnostaa alalla yleisesti ja siihen on kiinnitetty huomiota viime vuosien aikana erityisesti julkisissa rakennushankkeissa.

Yksi keskeisistä arvokysymyksistä vastuullisuuden takana on erilaisten etujen tasapaino – mitkä arvot ja tavoitteet toimintaa todellisuudessa ohjaavat? Ketkä ovat määrittämässä niitä arvoja, joita rakennushankkeessa tavoitellaan?

Visonin tutkimus- ja kehityshankkessa ”Value Management System in Construction” tutkittiin arvonluonnin ja vastuullisuuden yhteyttä. Hankkeessa tarkasteltiin ja tunnistettiin yhteistoiminnallisten toteutusmallien ohjausmekanismeja ja mittareita, joiden avulla vastuullisuustavoitteista saadaan aidosti ohjaavia, vertailukelpoisia ja toistettavia.

Hankkeen projektipäällikkönä toimi Aron Sajavaara.

Julkaisut

Tutkimushankkeen loppuraportti
Impact of Project Lead Time on Construction-Phase Co₂ Emissions of Concrete-Framed Apartment Buildings (Moilanen, 2025)
From Disparate Sustainability Objectives to Value-Creating Indicators in Construction (Sillanpää, 2024)

Lue tutkimushankkeen uusimmat jutut

Tutkimusraportti: arvonluonnin johtaminen rakennushankkeissa

Rakennushankkeiden tavoitteet ovat moninaistuneet, ja arvon lunastaminen on entistä monimutkaisempaa. Arjessa tavoitteet, tavoitteiden kautta saavutettava arvo, hankkeen arvot ja mittarit sekoittuvat helposti keskenään, mikä vaikeuttaa päätöksenteon johtamista hankkeen eri vaiheissa. Business Finlandin rahoittama tutkimushanke …

05.02.2026|

Siiloista systeemeihin – läpinäkyvä vastuullisuustieto päätöksenteon tukena

Elämme regulaation ja raportoinnin murroksen aikaa. Uudet eurooppalaiset säädökset muuttavat vastuullisuusraportointia vauhdilla. CSRD- ja ESRS-vaatimukset pakottavat organisaatiot kehittämään tiedonhallintaansa, vaikka sääntely on usein monimutkaista ja paikoin ristiriitaista. Vastuullisuustietoa tuotetaan monissa eri järjestelmissä ja tiimeissä, …

13.11.2025|

Hankkeen läpimenoajan lyhentäminen ja hiilipäästöjen pienentäminen voivat olla toisiaan tukevia tavoitteita

Rakennusalan ei tarvitse valita läpimenoajan ja vähähiilisyyden välillä, vaan tavoitteet voidaan saavuttaa rinnakkain. Tuore diplomityö osoittaa ensimmäistä kertaa systemaattisesti, minkälaisia vaikutuksia työmaan aikatauluratkaisuilla on rakentamisen hiilipäästöihin.  Viime vuosina rakennusalan ilmastovaikutukset ja tuotannon tehokkuus ovat …

04.09.2025|
Go to Top