Juhlien ja suurten myllerrysten vuosi 

Vuosi 2022 on kulunut kovin ristiriitaisissa tunnelmissa. Maailmaa ovat ravistelleet Ukrainan sota ja energiakriisi sekä korkotason nousu ja inflaatio, jota kukaan ei osannut ennustaa. Samaan aikaan melkein koko rakennusalalla ja Visonilla on mennyt kovin hyvin. 

Juhlimme 10-vuotista taivaltamme Villa Hakassa Munkkiniemenrannassa 25.5.2022 yhdessä asiakkaidemme, sidosryhmiemme ja puolisoidemme kanssa. Juhlahumussa meitä inspiroi arjen nostatukseen filosofi Esa Saarinen, joka sparrasi meitä aikanaan jo konsulttiuramme alussa pystyttäessämme Vison Alliance Partners Oy:n hämärissä olosuhteissa nyt jo puretussa parakissa Otaniemessä toukokuussa 2012. 

Kasvatimme liikevaihtomme reilusti yli 3 milj. euroon ja vuosien saatossa olemme tehneet sitä jo yhteensä n. 21,5 milj. euroa. Kiitollisena onnistumisistamme ohjasimme 10-vuotislahjamme ja keväällä Covidin jälkeen ensimmäistä kertaa livenä järjestetyn Lean Construction -valmennuspäivän koko tuoton suoraan Ukrainaan.  

Hallinnon kierrätystä ja tuuletusta  

Perustimme alkuvuodesta advisory boardin, jonka puheenjohtajaksi kutsuimme Minna Isoahon ja jäseniksi Sampo Hietasen, Jyrki Perttusen ja Kimmo Röngän. Kirkastimme heidän tuellaan strategiaamme ja päätimme jatkaa entistä pontevammin valitsemallamme tiellä kohti Suomen rakennusalan nostamista maailman kärkeen.  

Laajensimme omistuspohjaamme kutsumalla työntekijämme Rauli Wallénin ja Sari Koskelon Visonin osakkaiksi. Saatoimme Samppa Roimelan ratikkahankkeiden riskienhallintaa käsitelleen Pro gradun valmiiksi ja tekijän itsensä ekonomiksi. Lisäksi rekrytoimme Eemeli Inkalan avustavaksi konsultiksi. Meitä on nyt Visonissa yhteensä 21 asiantuntijaa Helsingin ja Oulun toimistoissa. 

Seuraava uusi henkilö aloittaa meillä jo 1.1.2023. Ja rekrytoimme heti lisää, kun löydämme sopivia rakentamisessa, suunnittelussa, rakennuttamisessa tai alan tutkimustyössä kyntensä näyttäneitä tekijöitä.  

Firman johdossa opettelimme kiertotaloutta kierrättämällä Lauri Merikallion takaisin hallituksen jäseneksi, nimittämällä Jani Saarisen hänen tilalleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Miika Ronkaisen Saarisen jälkeen managing partneriksi. 

Megaprojekteja ja uusia avauksia 

Kuluvan vuoden suurimmat projektimme ovat olleet Laakson yhteissairaala, Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie, Jorvin uusi osastorakennus, Tampereen Hippostalo, Turun Kupittaan kärjen kumppanuushanke ja Tampereen virastotalon vuonna 2023 käynnistyvä peruskorjaushanke. Olemme kehittäneet näissä hankkeissa kokonaan uudenlaista tilannekuvajohtamista, suunnittelun ja rakentamisen kattavaa tuotantosysteemiä sekä viimeistään nyt epäuskoisemmillekin rakennusalan ammattilaisille toivottavasti kirkastuvaa ja valaistusta luovaa tahtituotantoa. 

Teimme myös uusia avauksia käynnistämällä Vaasan pyöräilyallianssia sekä kilpailuttamalla Helsingin kaupungin vuokrahankkeita, Väyläviraston infrahankkeiden tietomallityökalun ja Kouvolan Asunnot Oy:n Halkotorinkujan uudiskohteen yhteistoiminnallisen KVR-hankkeen.  

Toimimme vuoden aikana toteutusmuoto-, hankinta- ja projektinjohtokonsulttina kaikkiaan yli 60 eri rakennushankkeessa. Lisäksi toteutimme merkittävän määrän yritys- ja projektikohtaisia lean-rakentamisen koulutuksia ja valmennuksia sekä erilaisia kiinteistö- ja rakennusalaan liittyviä konsulttitoimeksiantoja. 

Kasvua muilta mailta ja toimialan yhteisistä kehityshankkeista  

Virossa käynnistyi vihdoin ensimmäinen oikea allianssihanke ja me olemme mukana valmistelemassa Sindi-Lodja -siltahanketta. Lisäksi liityimme mukaan seitsemän suomalaisen yrityksen muodostamaan Integrated Hospital Design Alliance -konsortioon, jonka tavoitteena on suomalaisen sairaalaprojektien johtamisen ja suunnittelun jalkauttaminen eri Euroopan maihin. 

Suurimmat kiinteistö- ja rakennusalan systeemistä muutosta tukevat ponnistuksemme ovat olleet yhdessä Raklin kanssa käynnistämämme IPT-hanke ja Visonin koordinoima toimialan yritysten yhteinen RAIN-hanke. Vuosina 2022–25 toteutettavassa integroituja projektitoimituksia kehittävässä IPT4-hankkeessa  on mukana ennätykselliset 13 tilaajaorganisaatiota ja rakennusalan integraatioon ja lean-rakentamiseen tähtäävässä RAIN3-hankkeessa jo 14 eri yritystä. 

Odotuksemme vuodelle 2023 ja kiitokset 

Paitsi maailmamme rauhoittumista, odotamme ensi vuodelta merkittävästi suurempaa panostusta vihreään siirtymiseen. Ennustamme rakennushankkeiden systeemisemmän konseptoinnin ja tahtituotannon voimakasta kasvua sekä koko alihankintaketjujen ja logistiikan uudenlaista ymmärtämistä. Toivomme onnistuneita tapaamisia ja yhteisiä sessioita big roomeissa ja työpaikoilla!

Joululahjamme olemme osoittaneet tänä vuonna Mieli ry:n ja Pelastakaa lapset ry:n joulukeräyksiin. 

Kiitämme kaikkia lämpimästi kuluneesta vuodesta ja toivotamme rauhaa vuodelle 2023! 

Vison Oy