Anders aloitti työt Visonissa vuonna 2014 ja on runsaan kymmenen vuoden ajan vastannut julkisten infra- ja rakennushankkeiden toteutusmallien suunnittelusta ja kilpailuttamisesta kouluista ja sairaaloista raitioteihin. Hän on pidetty kollega ja ystävä, jonka vahvinta osaamista on ollut asiakkaiden ja eri osapuolten yhteistyön tukeminen.

Andersin ura alkoi 1980-luvulla Tie- ja vesirakennuslaitoksessa suunnittelijana ja johti tienpidon ja rakentamisen johtotehtäviin Vaasassa ja Helsingissä. Anders on hankkinut kokemusta useiden eri yksiköiden, mm. hankintatoimen kiviaines- ja kalustoyksikön sekä asfaltti- kiviaines- ja tiemerkintäyksikön, johtajana. Kansainvälistä kokemusta hän sai toimiessaan ruotsalaisen Cleanosolin toimitusjohtajana, jolloin vastuualueena oli koko Pohjoismaiden markkinat.

Anders on kulkenut pitkän matkan timpurista liiketoimintayksiköiden kehittäjäksi. Kokemustensa kautta hänelle on muodostunut laaja näkemys siitä, miten rakennusprojekteja voidaan toteuttaa aidosti yhdessä ja asiakasta palvellen, erityisesti infrapuolella.

Raiteilta sairaaloihin ja kaikkea siltä väliltä

Vison oli yli kymmenen vuotta sitten aivan eri näköinen yritys: perustajaosakkaiden lisäksi rivissä oli vain yksi projektipäällikkö. Anders oli Visonin toinen rekrytointi, joka toi mukanaan sekä kokemusta että hieman muiden menoa rauhoittavaa harkitsevuutta.

”Käytännössä Anders rekrytoi meille itsensä saman tien osakkaaksi”, kertoo Jani Saarinen, yksi Visonin perustajista.  ”Valinta oli helppo, sillä tunsimme kaikki Andersin ennestään ja saimme hänestä järkipartnerin. Hän hyppäsi nopeasti mukaan isoihin hankkeisiin, Raide-Jokeriin, Vaasan ja Jorvin sairaaloihin sekä konsulttitoimistojen yhteiseen IHDA-vientikonseptiin.”

Mieleenpainuvimmaksi yksittäiseksi hankkeeksi Anders nimeää Rataverkon turvalaitehankinnat, jossa oli paljon uutta tekniikkaa ja yhteistyötä kansainvälisten toimijoiden kanssa. Hankkeessa oli mukana myös Visonin nykyinen toimitusjohtaja Miika Ronkainen, joka muistelee lämmöllä yhdessä tekemistä Andersin kanssa lukuisissa eri projekteissa.

”Minulle on ollut henkilökohtaisesti suuri ilo kulkea Vison-matkaani alusta asti yhdessä Andersin kanssa. Uusiin asioihin on aina hänen kanssaan päässyt tarttumaan innostuneella asenteella ja kannustavalla otteella.”

Ihmiset ja etenkin asenne ratkaisee

Anders on seurannut vuosien varrella hyvin läheltä allianssien sekä yhteistoiminnallisten toteutusmuotojen kehittämistä. Hänen mukaansa aika on vähentänyt ennakkoluuloja ja yhteistoiminnalle on nyt aidosti kysyntää. Menestyksen eväät syntyvät hänen mielestään ihmisisistä, oikeasta asenteesta ja avoimesta ilmapiiristä.

Hän on nähnyt, miten Visonin pienestä porukasta on kasvanut yhteiskunnallinen toimija ja miten Suomi on noussut yhteistoiminnallisten hankkeiden edelläkävijäksi. Samalla hän on itse ollut merkityksellinen osa yrityksen tarinaa.

”Visonissa parasta läpi vuosien on ollut yhteishenki ja toisten auttaminen. Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut työskennellä osaavassa ja innostavassa ympäristössä, jossa on yhdistynyt kokemus ja nuorten tuoma uusi näkemys”, Anders kertoo.

”Anders on ollut kullanarvoinen mentori niin minulle kuin muillekin visonääreille vuosien varrella. Andersin kanssa on aina tervetullut ja arvostettu olo. Hänen kanssaan työskentelyä tulee varmasti meillä jokaisella ikävä”, Miika sanoo.

Uudet seikkailut odottavat

Anders on viihtynyt aina vapaa-ajallaan vasara kädessä ja vanhan hirsitalon kunnostus jatkuu Vaasassa. Myös matkustamista on luvassa, sillä Andersin pojat asuvat perheineen Edinburghissa ja Tokiossa. Eläkepäivien yksi tavoite onkin opetella japanin kieli, mikä on lähtenyt hyvin käyntiin.

”Käyn säännöllisesti japanin tunneilla, ja minulla on tällä hetkellä hallussa hiragana ja katakana -merkit. Jotain kehitystä on jo tapahtunut, sillä edellisellä reissullamme kommunikointi japaniksi onnistui jo vähän paremmin!” Anders iloitsee.

Vison toivottaa Andersille lepoisia ja antoisia eläkepäiviä, mutta varaa kuitenkin oikeuden käyttää hyvää miestä, jos tai kun tällainen tilanne tulee vastaan… 💛

Anders Nordström,
Visonin johtava konsultti