Vison Oy perustettiin kesäkuussa 2012 neljän perustajaosakkaan voimin. Antti Piirainen, Eero Moilanen, Jani Saarinen ja Lauri Merikallio määrittelivät silloin uuden asiantuntijapalvelua ammattilaisille tarjoavan yrityksen missioksi hankinta- ja palvelumallien systeemisen muuttamisen julkisen ja yksityisen sektorin toimijoiden asiakaslähtöisyyden, tuottavuuden ja hyvinvoinnin parantamiseksi.
Alkuvuosina Vison toimi etupäässä julkisten hankintayksiköiden kanssa ja pääsi käynnistämään Suomen ensimmäisiä allianssihankintoja. Suomi olikin ensimmäinen maa Euroopassa, jossa käynnistettiin allianssihanke julkisena hankintana. Allianssimallin yleistyessä Vison on laajentanut sittemmin toimintaansa projektien johtamiseen ja yksityisen sektorin hankkeisiin.
Nyt Visonilla on 21 työntekijää Helsingin ja Oulun toimistoissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana visonilaiset ovat toimineet asiantuntijoina, konsultteina ja valmentajina yli sadassa erilaisessa hankkeessa raitiotieprojekteista sairaaloihin. Visonin missio on edelleen olla osa rakennusalan systeemistä muutosta ja osallistua aktiivisesti tekemään suomalaisesta rakennuskulttuurista maailman parasta. Näiden arvojen rinnalle toiminnan ytimeen on noussut vuosien aikana lean-rakentaminen ja vihreä siirtymä.
Visonin 10-vuotissyntymäpäivää juhlittiin 25.5. isolla porukalla Munkkiniemenrannassa. Yhteisiä vuosia juhlistettiin yhteistyökumppaneiden, asiakkaiden ja läheisten kanssa, jotka ovat kaikki jollain tavalla olleet mukana toiminnassa ja vaikuttaneet Visonin kasvuun. Syntymäpäiviä juhlisti myös Visonin alkutaipaleella vaikuttanut filosofi Esa Saarinen, joka kohotti juhlatunnelmaa puheenvuorollaan rinnalla kulkemisen merkityksestä.
Katso Visonin Youtube-video vuonna 2017 asetetetuista odotuksista yrityksen toiminnalle viiden vuoden päähän – eli tähän hetkeen: https://www.youtube.com/watch?v=h_YcDR6M-8w&t=19s